Muru

Päk in pisness

Onpahan hurahtanut taas aikaa viime postauksesta, mutta nyt aion parantaa tapani ja yrittää jaksaa kirjoittaa paljon useammin. Voisinpa edes vedota itelleni vauvakiireisiin mutta pakko olla rehellinen ja todeta että kaikki ylimääräinen aika on mennyt joko wowia pelatessa tai lenkillä. En oo jaksanut tehdä mitään luovaa varmaan puoleen vuoteen. Sain joululahjaksi anopin äidiltä aivan ihanan akryylivärisetin ja maalaustelineen, ja onnistuin räveltämään ensimmäisen taulun puolitiehen. Ruoskin itseäni henkisesti joka päivä kun en saa maalattua sitä valmiiksi. Mikään ei kylläkään tapa luovuutta niin hyvin kuin aikarajat, enkä uskalla uppoutua maalaamiseen kunnolla kun tiedän että aikaa saattaa olla vaan se kymmenen minuuttia. Helpottaahan tämä viimeistään siinä vaiheessa kun vauva kasvaa isoksi ja alkaa leikkiä pihalla yksikseen, eli ainakin muutama vuosi saadaan vielä odotella.

Vauvan kanssa kotona oleminen on ollut ihan älyttömän ihanaa ja älyttömän raskasta. Tällaiselle itsekkäälle ja kroonisesti laiskalle ihmiselle on iso shokki tajuta että siinä vieressä on joku jonka takia täytyy olla koko ajan hälytysvalmiudessa ja jolle täytyy antaa jakamatonta huomiota jumalattomat määrät. Onneksi kaikki on menny niin paljon paremmin kuin etukäteen pelkäsin, vauva on ollut helppo ja iloinen tapaus ja päivä päivältä opin nauttimaan äitiydestä enemmän.

Päivitys ei tietenkään ole mitään ilman pientä avautumista, joten todettakoon että eilinen meni päin vittua. Vietiin Venla ukon mummolle yöksi hoitoon ja odotin onnesta soikeana vapaailtaa. Saatiin kuitenkin riita aikaiseksi aiheesta että ukko haluaa lähteä baariin ja mua ei kiinnosta koska rahatilanne nyt on mitä on enkä puolentoista vuoden jälkeenkään ole onnistunut saamaan täältä kavereita, joten se baarissa oleminen on mun osalta sitä että istun yksikseni hiljaa kun ukko moikkailee sen tuttuja.

Neuvolantäti jaksaa aina ehdotella mulle vauvaryhmiä sun muita, mutta mä en vaan osaa lähteä tollasiin mukaan koska kärsin älyttömästä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja inhoan joutua huoneeseen joka on täynnä vieraita ihmisiä.
Toisekseen vietän kaikki päivät vauvan kanssa joten se mitä haluan vapaa-ajaltani ei ole vauvoista puhuminen. Tottakai niistäkin on kiva puhua joskus, mutta jos se on ainoa lähtökohta tutustumiselle en uskalla edes avata suutani. Senverran nämä mammapalstat on mulle opettaneet äitiydestä että ihan sama mitenpäin teet, teet sen väärin joten kuka muka uskaltaa kertoa vieraassa seurassa yhtään mitään siitä miten lastaan hoitaa? Jepjep, en minä ainakaan.

Saatiin loppujen lopuksi sovittua avokin kanssa mutta ilta loppui kuitenkin ennen aikojaan ja nukahdin jo ennen yhtätoista. Nyt saan olla yksinäni vielä jonkun aikaa, ukko lähti hakemaan jotain autoa kaverinsa kanssa ja hakee vauvan tulomatkalla kotiin. Jännä juttu miten äkkiä sitä alkaa ikävöidä vaikka eilen oli niin innoissaan kun saa vähän aikaa olla ihan aikuisten kesken. Heti herätessä tuntuu jo siltä että käsi olis amputoitu kun ei ole vauva vieressä.

Nyt jos vaikka alkais siivoamaan tätä luukkua kun kerran ehtii. Ja lupaan nyt itelleni että kirjotan huomenna lisää.