Mummo lähti, ikävä jäi

Heräsin tänään yhdeksän aikaan ja paukkasin samantien kääryleen kanssa äidille. Ehdittiin tunnin verran vielä viettää mummon kanssa laatuaikaa kunnes piti lähteä saattelemaan se pysäkille. Pillitin samaa tahtia vaunuissa nyyhkyttävän piltin kanssa melkein koko matkan. Aivan järjetön ikävä tuli samantien kun mummo nousi bussiin ja kolme kuukautta seuraavaan tapaamiseen tuntuu kohtuuttoman pitkältä ajalta. Mummo on yksinkertaisesti niitä harvoja jotka oikeasti tajuaa mua ja jaksaa aina olla tukena kun elämä vituttaa.

Ukko vetelee vielä sikeitä, sillä on ollut tämä viikko yövuoroa ja nyt kun mummo lähti ei mullakaan ole päiväksi evakkopaikkaa jossa mekastaa vauvan kanssa pelkäämättä ukon herättämistä ja sen seurauksena vuosisadan mökötysfestivaalia. Viime yö meni yllättävän hyvin, en nähnyt painajaisia! Nyt vaan odottelen vauvelin heräämistä että pääsen tappelemaan pari lusikallista luumusosetta sen kitusiin. Paskan panttaus jatkuu yhä, mutta koska kääryle vaikuttaa itse ihan tyytyväiseltä suolistonsa toimintaan, en jaksa ahdistua vielä.

Odottelen malttamattomasti vaan että vekara alkais osoittaa merkkejä kääntymisestä, se oppi pari päivää sitten jonkun älyttömän tyylin vatkailla itseään selällä maatessa, ja meno on sen näköistä ettei kauaa varmaan mene että se saa pungettua itsensä johonkin suuntaan. Juttuakin alkaa tulla jo enemmän, eilen sain herätä iloiseen "HÖÖ! HÖÖ!"-huuteluun ja napakoihin potkuihin kyljessä.

Aamuvirkku vaippakääryle