"ERROR #132 (0x85100084) Fatal exception!
Program: C:\Program Files (x86)\World of Warcraft Beta\WoW.exe
ProcessID: 5352"
Sama toistuu joka kerta kun loggaan sisään enkä jaksa alkaa tekemään asialle mitään koska googlesta ei ole suuremmin apua. Vittu. Betahehkutuksen sijaan voisin käyttää tämän postauksen sitten ihan yleiselle muistelolle wowiurastani.
Aloitin pelaamisen kolmisen vuotta sitten valiteltuani kaverille mesessä tylsyyttä. Kaveri lätkäisi vastauksena linkin wowin trialversioon ja sanoi että siinä sulle viikoksi tekemistä. Vaikka olin aina tykännyt pelata kaikenmaailman fantasiapelejä suhtauduin wowiin vähän nihkeästi koska sen maine nyt oli ainakin silloin pelkkien finneillä kuorrutettujen nolifepoikien harrastuksena. Kaverini ei ollut mitään edellämainituista joten päätin ottaa riskin, ja se totta munassa kannatti! Koko yön hoopoiltuani night elf warriorilla menin silmät puolitangossa levittämään ilosanomaa naapurissa asuvalle ystäväpariskunnalle. Näytin varmaan krapulaiselta jehovan todistajalta hönkiessäni ovensuussa miten sairaanvitunsiisti peli wowi on.
Niinhän siinä kävi että naapurit tulivat mun luo ja alettiin levutella kolmestaan. Kyllä oli kivaa, ja trialin loputtua paukattiin kauppaan ja ostettiin pelin täysversio. Meni jonkun aikaa ennenkuin naapurit sai oman wowin, ja mun/meidän ihkaensimmäinen hahmo, night elf druidi tasoa 40 löytyy yhäkin mun accountilta nostalgiasyistä. Loggailen joskus naureskelemaan sen harmaan tason gearille ja umpimähkään roiskituille talenteille.
Druidiin kyllästyttyäni siirryin laakista hordeille koska hordet nyt on vain niin cool ja badass ja oon kova mimmi ja ties mitä. Niin kova, että tein warlockistani blood elfin kun ne on niin nättejä, hihi. Warlock oli rakkautta ensiloitsulla ja tämä samainen warlock on edelleen main hahmoni. Kesti 9 kuukautta levuttaa se tasolle 80, ja voi sitä onnea kun pääsin ensimmäisiin heroic dungeoneihin. Tuohon aikaan liityin myös kaverin kaverin kiltaan ja tutustuin pariin todella hyvään pelaajaan jotka ruoskivat musta pahimman nobon pihalle ja opettivat raidauksen salat. Toinen näistä pelaajista on edelleen erittäin läheinen ystävä joka kuitenkin hiljattain siirtyi erääseen Euroopan parhaista killoista ja tahkoaa heroic raideja world first-kaatojen perässä. Olen kade.
Raidaamisesta tuli mulle wowin suola, mutta samalla se isoin stressinaihe. Vaikka olen lokillani kolunnut läpi ICC:n ja sen jälkeen tulleet raidit, tasaisin väliajoin damage tippuu ja sanomista tulee. Joskus on auttanut koneen vaihto, addonit tai gearin säätäminen, mutta joskus olen luovuttanut kokonaan ja tehnyt uuden hahmon vain koska en jaksa enää tapella dps-mittaria vastaan. Tänä päivänä lokkini on Dragon Soul normalin epixeissä (average item level 393, mikäli se kenellekään mitään kertoo) täysin tyhjän panttina koska aika ei vauvan kanssa riitä raidaamiseen. Ja spec on vaihdellut aina Afflictionin ja Destructionin välillä, tällä hetkellä Affli.
Accoltani löytyy myös tason 85 Arms/protection warrior jolla pelasin avokin roguen kanssa pvp:tä loppuraskauden aikana kuin hullu koska valtavan vatsan takia en voinut istua pitkään ja pvp-matsit eivät kestä pitkään. (Olen aikamoinen pvp-nobo joten areenasta ei ollut kyse, vain battlegroundeja tahkottiin) Myös lvl 85 Feral druidi odottelee huomiota, gearausta ja faction changea, sillä siirsin mainini alliancepainotteiselle serverille ja druidin perässä, mutta en ole jaksanut vielä siirtää sitä allujen puolelle.
Viime aikoina olen levutellut paladinia, joita mulla löytyy kaksi, toinen lvl 80 horde ja toinen lvl 81 alliance. Jälleen koska en jaksanut käyttää rahaa hahmon siirtelyyn päätin vain tehdä uuden. Ja specci on tietenkin protection koska tankkina dungeonjonot ovat hävettävät lyhyet ja se nyt on vain helvetin hauskaa olla tankki. Nihkeilin paladinilla pelaamista aluksi ihan älyttömästi, koska "Kaikki tytöt pelaa paladinilla ja se on sellanen keijuclassi". En pyörrä puheitani vieläkään mutten myöskään teeskentele vain "kokeilevani huumorilla".
Mulla oli vielä puolisen vuotta sitten myös tason 82 frost Death Knight, mutta jossain tilapäisessä mielenhäiriössä poistin sen kokonaan koska halusin tehdä uuden DK:n eikä tila riittänyt kahdelle. Saatoin olla kännissä.
Loppuun vielä kerrottaneen että ilman wowia en olisi tällä hetkellä äiti enkä avovaimo. Kaksi vuotta sitten liityin kokonaan suomalaiseen kiltaan ja tutustuin nykyiseen avomieheeni ICC:tä kolutessa. Parin kuukauden yhdessä pelailun jälkeen pakkasin kimpsut ja lähdin tapaamaan Ukkoa ja tälle tielle jäätiin. Ukko on lopettanut wowin taas joksikin aikaa, mutta uskallan vähän toivoa että Pandarian myötä se innostuisi taas, etenkin kun on helpompi pyytää vapaata vauvanhoidosta pelaamista varten jos toinenkin haluaa sitä silloin tällöin. Toistaiseksi pidän kuitenkin tämän kämpän wow-kiintiötä pystyssä yksin.
Tulipa pitkä vuodatus aiheesta joka tuskin ketään kiinnostaa, mutta onhan nämä hyvä pitää itselläkin muistissa koska vanhuus ei tule yksin ja joskus tyttären kysyessä miten äiti ja iskä tapasivat voin näyttää sillä tämän ja kumota avokin väitteet että olisin lähtenyt sen mukaan jostain kiertävästä sirkuksesta. Lisää wowijuttuja varmaan joskus kun on taas jotain kerrottavaa, mutta lupaan ettei näitä tule liian usein :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti